Hyppää pääsisältöön

Stellan hälytyskeskus huippuluokkaa

01.14.2016 Artikkelit

Vuoden 2015 aikana Stella investoi merkittävästi varmistaakseen asiakkailleen kriittisen turvapuhelinpalvelun sydämen, eli hälytyskeskuksen moitteettoman toiminnan ja kasvun. Hälytyskeskus muutti uusiin moderneihin tiloihin, vaihtoi koko järjestelmäalustansa sekä hioi prosessit vastaamaan uusimpia standardeja. Kokonaisuus auditoitiin Inspectan toimesta. Tuloksena oli korkein mahdollinen Finanssialan keskusliiton myöntämä sertifikaatti hälytyskeskuksen toiminnan laadukkuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta.

Investointi hälytyskeskuksen toiminnan uudistamiseen oli tarkoin harkittu toimenpide. Se tukee täysin Stellan strategiaa terveysteknologian hyödyntämisestä asiakkaan eduksi. Tavoitteena on laajentaa hälytyskeskuksen avulla tuotettavia digitaalisia palveluita siten, että asiakkaidemme turvallinen ja laadukas kotona asuminen on mahdollista entistäkin laajemmalle joukolle suomalaisia. Uudistukset ovat jo mahdollistaneet muun muassa paikannusta hyödyntävien turvapuhelinpalveluiden tuomisen osaksi Stellan palveluita. Näillä palveluilla on suuri kysyntä aktiivisten ihmisten turvallisuuden lisäämisessä esim. sieniretkien ja marjastuksen mahdollistajana.

Kunta-asiakkaiden vuosi 2016

Stellan voitettua vuonna 2015 KL-Kuntahankinta Oy:n kilpailutuksen turvapuhelinpalveluiden tuottamisesta, on kunnille tuotettua palvelua määrämuotoistettu ja selkeytetty. Kuntien palvelukokonaisuus on kilpailutuksen mukaisesti yhtenäinen ja jo yhteensä 21 kuntaa on hyödyntänyt mahdollisuutensa hyötyä keskitetystä ratkaisusta. Stellalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta tarjota tehokasta ja laadukasta palvelua yli 4000:lle uudelle turvapuhelinasiakkaalle. Ensimmäisen aallon jälkeen monet kunnat ovat ilmaisseet halunsa hyödyntää kilpailutuksen etuja, joten vuosi 2016 näyttää erinomaiselta kasvun vuodelta.

Lisätietoja:
Jarno Karhinen, talousjohtaja / jarno.karhinen@stella.fi