Hyppää pääsisältöön

Usein kysyttyä kodinhoidosta ja kotisiivouksesta

Ovatko siivoojat ja kodinhoitajat perehdytetty ja koulutettu tehtäviinsä?

Kyllä, siivoojamme ja kodinhoitajamme saavat perusteellisen perehdyttämiskoulutuksen tehtäviinsä. Lisäksi palvelupäällikkömme ja palveluohjaajamme valvovat työn laatua ja toimivat tarvittaessa työnohjaajina.

Tarvitseeko minun olla kotona kun kodinhoitaja tulee?

Ei tarvitse, sillä voitte luovuttaa avaimenne kirjallista luovutustodistusta vastaan. Luotettava kodinhoitajamme tekee tehtävänsä sillä aikaa, kun olette työssä tai harrastusten parissa

Käykö kotonani aina sama kodinhoitaja?

Tähän pyrimme, mutta luonnollisesti palveluun tulee välillä muutoksia esim. työntekijöidemme muuttaessa paikkakuntaa. Palvelumme jatkuu aina keskeytyksettä ja kaikki kodinhoitajamme ovat työnsä osaavia ja luotettavia. Heidän taustansa on tarkistettu ja heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Kunnioitamme asiakkaittemme kotia ja yksityisyyttä.

Entä jos jotain sattuu esimerkiksi siivouksen yhteydessä?

Henkilökuntamme on vakuutettu ja asiakaskoteja varten olemme ottaneet vastuuvakuutuksen.

Mitä kaikkea palvelunne sisältää?

Suunnittelemme palvelut asiakkaiden tarpeiden mukaan ja siksi ennen palvelun aloittamista teemme asiakkaan kanssa tarkan kodinhoitosuunnitelman. Poikkeuksena Stella Simppeli-palvelumalli, jossa kodinhoitajamme valitsee suoritettavat työtehtävät asiakkaan puolesta. Pääasiassa asiakkaamme tilaavat kotiinsa säännöllisen siivouksen lisäksi vaatehuoltoa, vuodehuoltoa ja ikkunanpesua. Kodinhoitajan tehtävät ja käyntitiheys sovitaan aina asiakasperheen tilanteiden ja toiveiden mukaan. Tarvittaessa kodinhoitajamme käyvät myös kaupassa tai laittavat koulusta tulevalle lapselle välipalaa.

Pitääkö meillä olla omat siivousvälineet?

Kyllä. Käytämme siivoustyössä asiakkaan omia siivousvälineitä ja puhdistusaineita siksi, että haluamme estää bakteerien ja muiden epäpuhtauksien kulkeutumisen kodista toiseen. Ikkunanpesua varten tuomme omat välineemme. Kotisiivousta varten tarvittavat välineet ovat:

  • Pölynimuri, varapölypussit + tarvittavat suulakkeet
  • WC-harja
  • Levykehysmoppi tai lattiakuivain + lattiapyyhe
  • Sanko
  • Mikrokuituisia siivousliinoja (5-6 kpl)
  • Yleispuhdistusaine
  • WC:n puhdistusaine
  • Lattian puhdistusaine

Paljonko palvelu maksaa?

Palvelumme hinnoittelu perustuu tuntiveloitukseen muissa palveluissa kuin Stella Simppelissä. Säännölliseen palveluun käytettävä aika ja käyntirytmi sovitaan ennen palvelun aloittamista. Voit vähentää 50 % palvelumme arvonlisäverollisesta hinnasta verotuksessasi kotitalousvähennyksellä. Lähetämme yksityisasiakkaillemme helmikuussa edellisen vuoden laskutuskoonnin verotuksen kotitalousvähennystä varten. Minimityöaikamme on 3 tuntia/käynti.

Voiko yritys hankkia työntekijöilleen kodinhoitopalveluja?

Kyllä voi! Siivous- ja kodinhoitopalvelu on tosin toistaiseksi verovähennyskelpoinen vain yksityishenkilöille.

Voinko muuttaa siivouspäivää ennalta sovitusta?

Kodinhoitajan käyntipäivää voi muuttaa joustavasti 5 työpäivää ennen sovittua aikaa näiden sivujen kautta, asiakaskäyttöliittymästä tai soittamalla asiakaspalveluumme. Stella Simppeli-mallissa käyntien peruminen tai siirtäminen ei ole mahdollista.

Miten saamme omaa kotiamme koskevan työarvion?

Kutsumalla Stellan asiakaspalvelijan kotiinne. Hän tekee teille maksuttoman kodinhoitosuunnitelman, mikä ei vielä velvoita teitä palvelun tilaamiseen. Voit arvioida käytettävän ajan ja hinnan myös verkkosivujemme palvelusivuilla palvelukohtaisesti.

Voiko palvelujanne hankkia kertaluontoisesti?

Kyllä voi! Teemme säännöllisten siivousten lisäksi myös kertakäyntejä, kuten yksittäisiä kausi- ja erikoissiivouksia sekä ikkunanpesuja. Palvelemme myös senioreja kotiaskareissa ja erilaisissa asioinneissa. Lahjakortillamme voitte ostaa kertapalveluja läheisillenne ja tuttavillenne, joita haluatte ilahduttaa arkea helpottavalla lahjalla.

Voinko tilata kodinhoitopalvelun mille päivälle tahansa?

Kodinhoidonpalvelumme ovat saatavilla maanantaista perjantaihin ja myös lauantaisin. Lauantaisin veloituksemme on puolitoistakertainen.

Minulla käy kotisiivooja säännöllisesti, milloin siivoja tulee seuraavan kerran?

Näet helpoiten seuraavan siivouksen ajankohdan asiakaskäyttöliittymästämme, jossa voit tarkastella ja hallinnoida omia palveluitasi. Voit kirjautua asiakaskäyttöliittymään tästä. Jos

olet sopimusasiakas ja sinulla ei ole vielä tunnuksia asiakaskäyttöliittymään, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme.

Milloin saan laskun tilaamastani palvelusta?

Laskutamme aina edellisviikon perjantaihin mennessä tehdyt vuorot seuraavan viikon tiistaina. Kertasiivousasiakkaana saat laskun aina seuraavan viikon tiistaina ja sopimusasiakkaana kun kaikki kuukauden vuorot on tehty.