Hyppää pääsisältöön

Joulusiivous – 3 vinkkiä kotisiivouksen ammattilaiselta

12.19.2017 Ideat

Asiantuntijan vinkit joulusiivoukseen

Joulu on rauhoittumisen aikaa, mutta joskus rauhoittumista edeltää siivousstressi. Stellan asiantuntija Caroliina Suvannon mukaan stressaaminen ei kuitenkaan kannata.

Joulusiivouksia on erilaisia

Vaikka joulusiivousta tekevä naapuri vie matot ulos, tuulettaa petivaatteet, vaihtaa verhot ja pyyhkii keittiön kuivaruokakaapit ulkoa ja sisältä, voi joulusiivouksen hyvällä omalla tunnolla tehdä myös kevyempänä versiona.

Kotia ei ole mitenkään erityisesti juuri joulua varten tarpeen puunata lattiasta kattoon, jos siltä ei tunnu tai aikataulut eivät siihen taivu.

Myös tavallinen kevyt ylläpitosiivous viikkosiivouksen tapaan toimii aivan yhtä hyvin.

Perusteellisen suursiivouksen, jota koti silloin tällöin kuitenkin kaipaa, voi mainiosti ajoittaa vaikkapa vasta tulevalle vuodelle esimerkiksi kevätsiivoukseksi!

Pidä koti perussiistinä ympäri vuoden

Joulusiivoukseen ei aina myöskään tarvitse sisällyttää niitä kaikista aikaa vievimpiä kodinhoitotöitä kuten uunin pesua, jääkaapin siivousta ja saunan pesua.

Pääset joulusiivouksessa vähemmällä, kun jaat isompia kodinhoitotöitä tehtäväksi pitkin vuotta.

Esimerkiksi: Pidä jääkaappi siistinä eli pyyhi heti valumat ja tahrat hyllyiltä ja ovesta sekä heitä vanhentuneet ruoat, epämääräiset purkit ja purnukat pois. Käytä uunissa ruokaa valmistaessasi asianmukaisia ja tarpeeksi isoja vuokia, paistopusseja, leivinpaperia, ja mikäli uunin pohjalle valuu jotakin, pyyhi tahrat heti käytön jälkeen pois.

Kun lähtötilanne on hyvä, voi joulusiivouksessa keskittyä vain loppusilaukseen ennen koristeiden paikalleen laittamista ja jouluun laskeutumista.

Kotisiivous ja kodinhoito

Kutsu ammattilainen apuun

Helpoin tapa joulusiivoukseen on sen ulkoistaminen siivouksen ammattilaiselle. Silloin onnistuu suurikin siivous ja saat hoidetuksi pois päiväjärjestyksestä juuri ne tehtävät, jotka haluat. Voit itse keskittyä vain joulun odotukseen, koristeluun, lahjoihin ja muihin valmisteluihin.

Käyttäessäsi siivousapua olet oikeutettu kotitalousvähennykseen, joka 100 euron omavastuun jälkeen on 50 % siivouksen loppusummasta.

Joulusiivous on myös erinomainen lahjaidea ystävälle, puolisolle, vanhemmille, kotoa muuttaneille lapsille tai ihan vaan hemmotteluna ja arjen luksuksena itselle. Muistathan, että teet palvelun ulkoistamalla myös hyvää toisille: palvelutoimeksiannollasi on aina työllistävä vaikutus!

Caroliina Suvanto
myyntipäällikkö
Stella Kotipalvelut

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen saa omassa verotuksessa ilmoittamalla tiedot kustannuksista verottajalle. Vähennyksen saa verokortilla tai veronpalautuksena. Vähennyksen enimmäismäärä vuonna 2018 on 2400 € henkilöä kohden ja omavastuu 100 €. Suurimman vähennyksen saa, kun vähennyskelpoinen laskutus on vuodessa 5000 €.

Siivousvälineet ja -aineet

Siivousvälineet: Imuri, lattiamoppi, siivousliinoja, wc-harja, tiskiharja/pesusieni ja kylpyhuonepesin/pesuharja.
Siivousaineet: Puhdistusaineet: Yleispuhdistusaine, astianpesuaine, kylpyhuoneen puhdistusaine ja wc:n puhdistusaine.