Hyppää pääsisältöön

Omaishoidon tuki

Omaishoitajan arvokas työ ansaitsee tukea arjen askareisiin. Sitä saa meiltä Stellalta – vankalla ammattitaidolla.

Lämmintä ja luotettavaa apua omaishoidon arkeen

Oma koti on ihmisille rakas paikka, ja sujuva arki syntyy jokaiselle erilaisista asioista. Siksi me Stellalla suunnittelemme omaishoidon tuen ja sijaishoidon aina henkilökohtaisesti sekä asiakkaidemme toiveita kuunnellen.

  • Työntekijämme ovat koulutettuja lähihoitajia, sairaanhoitajia ja kotisiivoojia.
  • Palvelemme suomeksi ja ruotsiksi.

Maksuttomalla suunnittelukäynnillä tutustumme asiakkaaseen ja hänen läheisiinsä ja suunnittelemme onnellisempaan kotiasumiseen tarvittavan hoidon ja turvan. Olemme tukena juuri siinä, missä tukea tarvitaan. Autamme esimerkiksi ruoanlaitossa, ulkoilussa, kuntoutuksessa, kaupungilla asioimisessa ja siivoamisessa.

Suuri osa omaishoidon tuen asiakkaistamme tilaa palvelumme kunnan myöntämällä palvelusetelillä. Olemme lukuisten kuntien hyväksymä palveluntuottaja ympäri Suomen, ja tarjontamme kasvaa ja laajenee nopealla tahdilla. Omaishoidon tuen lisäksi palvelusetelillä voi hankkia meiltä muun muassa kotihoitoa ja kotisiivouksia. Lue lisää palvelusetelistä »

Varaa maksuton suunnittelukäynti »

Omaishoidon sijaiset saa helposti Stellalta

Omaishoitajakin saa levätä

Säännölliset vapaapäivät auttavat omaishoitajan jaksamista, joten vapaat kannattaa ehdottomasti käyttää. Omaishoitosopimus takaa vähintään kaksi vapaapäivää kuukaudessa.

– Stellan omaishoidon palvelut ovat hyvä tapa toteuttaa sijaishoitojärjestelyt ja varmistaa asiantunteva ja luotettava hoito, jotta omaishoitajakin voi oikeasti ottaa vapaata ja rentoutua, sanoo Stellan palveluesimies Saija Fagerlund.

Jos kunnalta saa palvelusetelin sijaisen hankkimista varten, asiakkaan omavastuuosuudeksi jää enintään 11,40 euroa vuorokaudessa.

Lue juttu: Apua omaishoitajalle – hoitotyöhön tukea ja sijaisia »

Omaishoidon tuessa voi hyödyntää kotitalousvähennyksen

Palveluseteleitä kautta maan

Lukuisat kunnat kautta Suomen myöntävät asukkailleen palveluseteleitä erilaisiin arjen auttamisen tarpeisiin kuten omaishoidon sijaisuuksiin sekä siivouksiin, kotihoitoon ja kuntoutukseen. Palveluseteleiden nimet ja sisällöt vaihtelevat kunnittain, joten oman palvelusetelin mahdollisuuksia voi tiedustella kunnalta tai meiltä Stellalta.

Omaishoidon nimellä meiltä saa palvelusetelipalveluita esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Nurmijärvellä, Mäntsälässä, Sipoossa, Porvoossa, Karviaisissa, Turussa, Kaarinassa, Tampereella, Pirkkalassa, Kangasalla, Nokialla, Kuopiossa, Siilinjärvellä, Oulussa, Iissä ja Kemissä.

Mukana arjessa omaishoidon tuella

Myös omaishoidossa voi hyödyntää 50 %:n kotitalousvähennyksen

Kun omaishoidon tukea tai kotihoitoa maksaa itselleen, lähiomaiselleen, vanhemmalleen tai isovanhemmalleen, voi maksuista tehdä 50 %:n kotitalousvähennyksen verotuksessa. Vähennyksen voi tehdä verotettavista ansio- tai eläketuloista vaikka heti verokortilla. Lue lisää kotitalousvähennyksestä »

Terveyspalvelut arjen tueksi helposti kotiin

Fysioterapia

Kun on ongelmia liikkumisessa tai tarvitsee kuntoutusta loukkaantumisen tai leikkauksen jälkeen, fysioterapiaa voi saada myös helposti kotioloissa. Se edistää toimintakykyä, liikkumista ja omatoimisuutta. Stellan fysioterapeutit auttavat kuntoutumisessa ja vetreyden ylläpitämisessä kodin ominaisuudet ja tarpeet huomioiden.

Jalkahoito

Jalkahoitajamme ehkäisevät erilaisten jalkasairauksien syntyä, tunnistavat olemassa olevia jalkaongelmia ja hoitavat jo syntyneitä vaurioita. Jalkahoidon voit tilata kotiin itsellesi tai läheisellesi. 

 

Varaa maksuton suunnittelukäynti

Stellan terveyspalveluilla on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Avainlippu

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen saa omassa verotuksessa ilmoittamalla tiedot kustannuksista verottajalle. Vähennyksen saa verokortilla tai veronpalautuksena. Vähennyksen enimmäismäärä vuonna 2018 on 2400 € henkilöä kohden ja omavastuu 100 €. Suurimman vähennyksen saa, kun vähennyskelpoinen laskutus on vuodessa 5000 €.

Siivousvälineet ja -aineet

Siivousvälineet: Imuri, lattiamoppi, siivousliinoja, wc-harja, tiskiharja/pesusieni ja kylpyhuonepesin/pesuharja.
Siivousaineet: Puhdistusaineet: Yleispuhdistusaine, astianpesuaine, kylpyhuoneen puhdistusaine ja wc:n puhdistusaine.