Hyppää pääsisältöön

Kotitalousvähennys vuonna 2019

01.03.2019

Kotitalousvähennyksessä ei muutoksia, mutta vähennyksen ilmoittaminen helpottuu

 
Omaa arkea voi helpottaa kätevästi myös vuonna 2019, sillä kotitalousvähennystä voi hyödyntää verotuksessa samaan tapaan kuin vuonna 2018.

Kotitalousvähennys on 50 %:n verovähennys, jossa 100 euron omavastuun jälkeen saa puolet kotipalveluiden työn hinnasta takaisin omassa verotuksessa. Vähennyksen ansiosta kotiin voi tilata esimerkiksi siivoojan, lastenhoitajan tai kotihoidon ammattilaisen helpottamaan arkea ja mahdollistamaan onnellisemman elämän.

Kokosimme yhteen tärkeimmät seikat, jotka kotitalousvähennyksestä tulee tietää vuonna 2019.
 

1. Vähennyksen saa edelleen enintään 5000 eurosta – pariskunnat kymppitonnista

Kotitalousvähennykseen hyväksytään vuosittain enintään 5000 euron maksut. Vähennyskelpoista on vain työn hinta, eli esimerkiksi remonttipalveluita tilaava ei voi ilmoittaa vähennykseen materiaalikuluja.

Suurin mahdollinen verotuksessa palautuva summa on 2400 euroa, sillä 50 %:n vähennys lasketaan vasta 100 euron omavastuun jälkeen. Jos kotipalveluita tilaa vuodessa esimerkiksi 2000 eurolla, takaisin saa 2000 € / 2 − 100 € eli 900 euroa ja 45 % kustannuksista.

Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, joten pariskunnat voivat vähentää yhteensä 10 000 euron maksut. Jos pariskunnan vähennyskelpoiset kulut eivät ylitä vuodessa 5000:tä euroa, vähennys kannattaa omavastuun vuoksi ilmoittaa kokonaisuudessaan vain toisen puolison verotuksessa.
 

2. Kotitalousvähennyksen saa myös vanhemmille ja isovanhemmille tilatuista palveluista

Kotitalousvähennyksen voi tehdä myös silloin, jos tilaa palveluja omalle vanhemmalle tai isovanhemmalle. Siksi oman äidin tai isoisän arkea helpottamaan on helppo tilata esimerkiksi kotisiivousta tai kotihoitoa. Ja jos lähimmäinen saa jo vaikkapa kotihoitoa kunnalta, sen tueksi saa helposti vähennyskelpoisia lisätunteja Stellalta.

Etu ei valitettavasti ole vastavuoroinen, sillä omalle lapselleen tai lapsenlapselleen hankittuja kotipalveluita ei voi vähentää kotitalousvähennyksellä. Jälkikasvun palveluita voi kuitenkin kustantaa lahjakortilla, jolla maksettaessa lahjan saaja voi tehdä vähennyksen itse omassa verotuksessaan.
 

Kotitalousvähennyksen voi saada näistä Stellan palveluista:

3. Säännöllisen palvelun vähennykset voi ilmoittaa ennakkoon koko vuodeksi

Jos tilaa kotipalvelua säännöllisesti, voi koko vuoden vähennykset ilmoittaa ennakkoon ja saada ne huomioiduksi saman tien omalle verokortille.

Siksi esimerkiksi säännöllisen kotisiivouksen asiakkaat voivat nauttia vähennyksestä heti tammi- tai helmikuun palkasta alkaen joutumatta odottelemaan verovuoden veronpalautuksia.
 

4. OmaVero-palvelu helpottaa vähennysten ilmoittamista

Verottajan uuden OmaVero-verkkopalvelun avulla vähennykset voi ilmoittaa aiempaa helpommin. Säännöllisen kotipalvelun tilaajat voivat ilmoittaa ennakkoon maksut kuluvan vuoden loppuun saakka, ja ajoittain palveluja kuten lastenhoitoa tilaavat voivat ilmoittaa kulut heti laskun maksamisen jälkeen.

OmaVero-palvelun käyttämiseen vaaditaan vain pankkitunnukset, mobiilivarmenne tai varmennekortti.
 

5. Varmista, että kotipalveluiden tarjoaja kuuluu ennakkoperintärekisteriin

Kun tilaat kotipalveluita yritykseltä, varmista että se kuuluu ennakkoperintärekisteriin sopimuksen tekohetkellä. Jos yritys on silloin rekisterissä, saat kotitalousvähennyksen, vaikka yritys olisi poistettu rekisteristä laskun maksupäivänä.

Tiedon voi varmistaa Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän verkkopalvelusta. Stellan tiedot löydät sieltä helposti nimellä Stella Kotipalvelut Oy tai Y-tunnuksellamme 0968381-3.
 

Tilaa kotisiivous »

Tiesitkö, että Stellan siivouksiin saat aina 100 %:n tyytyväisyystakuun?
Jos et ole tyytyväinen työmme jälkeen, korjaamme puutteet maksutta.

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen saa omassa verotuksessa ilmoittamalla tiedot kustannuksista verottajalle. Vähennyksen saa verokortilla tai veronpalautuksena. Vähennyksen enimmäismäärä vuonna 2018 on 2400 € henkilöä kohden ja omavastuu 100 €. Suurimman vähennyksen saa, kun vähennyskelpoinen laskutus on vuodessa 5000 €.

Siivousvälineet ja -aineet

Siivousvälineet: Imuri, lattiamoppi, siivousliinoja, wc-harja, tiskiharja/pesusieni ja kylpyhuonepesin/pesuharja.
Siivousaineet: Puhdistusaineet: Yleispuhdistusaine, astianpesuaine, kylpyhuoneen puhdistusaine ja wc:n puhdistusaine.