Hyppää pääsisältöön

Espoon kotihoito uudistuu – Stella mukana valinnanvapauden kokeilussa

03.02.2018 Uutiset

Stella mukana Espoossa Etelä-Tapiolan valinnanvapauskokeilussa

Maaliskuussa 2018 Espoossa aloittaa uusi kotihoidon yksikkö, jonka vastuulla on tukea ikääntyneiden sairaalasta kotiutumisesta ja varmistaa kuntoutuksen sujuvasta jatkumisesta kotona. Yksikön toiminnalla halutaan sujuvoittaa itsenäistä kotona asumista.

Osana Espoon kotihoidon kehitystyötä Etelä-Tapiolan alueella toteutetaan toukokuusta elokuuhun 2018 kestävä kotihoidon valinnanvapauskokeilu, jossa Stella aikoo olla palveluntuottajana mukana.

Stellan kotihoidon palvelut ovat monelle espoolaiselle jo entuudestaan tuttuja sekä asiakkaan itsemaksamina että palvelusetelin avulla. Vuonna 2017 Stellan kotihoito teki pääkaupunkiseudulla yli 20 000 kotihoidon ja fysioterapian käyntiä.

”Pääkaupunkiseudulla yhteispeli kuntien kanssa toimii erinomaisesti. Jotta palvelutarjonta on nopeasti kasvavalle asiakaskunnalle riittävän laajaa ja monipuolista, kunnallisen ja yksityisen palvelutuotannon on soitettava samaa säveltä”, sanoo Stellan pääkaupunkiseudun ja Turun terveyspalveluiden aluepäällikkö Karoliina Nikitin.
 

Karoliina Nikitin
Karoliina Nikitin

Kokeilussa asiakkaat voivat valita vapaasti Stellan tai toisen palveluntuottajan

Kokeilussa 150 Etelä-Tapiolan kotihoidon asiakasta voi valita kotihoidon palvelut joko Espoon kaupungilta, yksityiseltä palveluntuottajalta tai kolmannen sektorin toimijalta. Asiakkaan valinnalla ei ole vaikutusta palvelun hintaan, sillä kaikkien mukana olevien toimijoiden hinnat ovat asiakkaalle samat.

”Hienoa, että Espoo kulkee etujoukoissa. Tällaiset pilotit ovat erittäin tervetulleita, sillä niillä saadaan tärkeää tietoa yksityisen ja kunnallisen yhteistoiminnan laadusta sekä asiakkaiden kokemuksista koskien valinnanvapautta. Toivottavasti vastavia kokeiluja tehdään enenevästi muissakin kunnissa”, Nikitin toteaa.

Lisätietoa kokeilusta saa Espoon kaupungin Seniorineuvonta Nestorista ja Stellan palveluiden osalta Stellan terveyspalveluiden asiakaspalvelusta numerosta 010 633 8585.

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen saa omassa verotuksessa ilmoittamalla tiedot kustannuksista verottajalle. Vähennyksen saa verokortilla tai veronpalautuksena. Vähennyksen enimmäismäärä vuonna 2018 on 2400 € henkilöä kohden ja omavastuu 100 €. Suurimman vähennyksen saa, kun vähennyskelpoinen laskutus on vuodessa 5000 €.

Siivousvälineet ja -aineet

Siivousvälineet: Imuri, lattiamoppi, siivousliinoja, wc-harja, tiskiharja/pesusieni ja kylpyhuonepesin/pesuharja.
Siivousaineet: Puhdistusaineet: Yleispuhdistusaine, astianpesuaine, kylpyhuoneen puhdistusaine ja wc:n puhdistusaine.