Hyppää pääsisältöön

Kotihoitoa kunnan kumppanina

Olemme kotihoidon ja terveyspalveluiden luotettu kumppani lukuisissa kunnissa. Jätä yhteystietosi, niin kerromme lisää!

Luotettava kotihoidon kumppani Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle

 
Me Stellalla olemme kotihoidon ja kodin terveyspalvelujen kokeneita ammattilaisia ja kuntien luottamia kumppaneita. Toimipisteemme Helsingissä, Turussa, Hyvinkäällä, Tampereella, Valkeakoskella, Kuopiossa ja Oulussa palvelevat myös ympäryskuntien asukkaita. 

Lisäksi turvapuhelimellamme on käyttäjiä yli 180 kunnassa ja Läsnäolopalvelu tekee yhteistyötä sote-palvelujen järjestäjien kanssa esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä.

Kuntien kautta olemme mahdollistamassa onnellisempaa elämää ja parempaa arkea jo yli 40 000 suomalaiselle.

Kotihoidon palvelumme kunnille

Stella Espoon kotihoidon apuna

Esimerkki Espoosta: Kotihoitoa päivin ja öin

Yksi Stellan kumppanikunnista kotihoidossa on Espoo. Stella on Espoon tukena toteuttamassa sekä päiväaikaista että yöaikaista kotihoitoa.

Päiväaikaisessa toiminnassa Stella palvelee asiakkaita Tapiolan, Westendin, Haukilahden, Matinkylän ja Olarin alueella, kun yöaikaisessa toiminnassa palvelualueena on koko Espoo.

– Autamme asiakkaita heidän päivittäistarpeissaan kuten hygienian hoidossa ja lääkityksessä kaikella osaamisellamme ja ammattiylpeydellämme sekä suomeksi että ruotsiksi, kertoo Stellan aluepäällikkö Karoliina Nikitin.

Monen asiakkaan luona käydään useamman kerran päivässä, ja osaa asiakkaista palvellaan kahden hoitajan voimin.

– Olemme palkanneet espoolaisten palvelemiseen jo 20 uutta lähi- ja sairaanhoitajaa, ja lisää halukkaita mahtuu vielä mukaan. Ilokseni pääkaupunkiseudun kotihoidon tehtäviin riittää hyviä ja innostuneita ammattilaisia, Karoliina sanoo.

Oulun kotihoidossa yhteispeli ratkaisee

Esimerkki Oulusta: Kymmenen vuotta yhteistyötä

Oulun kaupunki käyttää kotihoidon palveluiden tuottamisessa monituottajamallia, jossa se hankkii 50 % kunnallisen kotihoidon palveluista yksityisiltä palveluntuottajilta. Se on selvästi enemmän kuin kunnissa tavallisesti, sillä yleensä osuus on vain 10–15 %:n luokkaa.

– Yhteistyö kaupungin kanssa aloitettiin 10 vuotta sitten, ja se on sujunut mainiosti. Palvelemme koko ajan enemmän ihmisiä ja kehitämme palveluitamme asiakkailtamme saadun palautteen perusteella, sanoo Stellan aluepäällikkö Pia Viitala.

Stella on Oulun yksityisistä palveluntuottajista suurin tekemällä jo yli 5000 asiakaskäyntiä kuukausittain. Yhden käynnin kesto on keskimäärin 58 minuuttia.

– Oulussa julkinen ja yksityinen kotihoito ovat samaa porukkaa, ja tuloksena on parempi palvelu kautta linjan. Asiakastahan varten tässä ollaan olemassa, joten yhteispeli ratkaisee, Pia näkee.

Stella Läsnäolopalvelu antaa käyttäjälle enemmän luottamusta omaan arkeen

Kotihoidon tueksi turvapuhelin ja terveysteknologiaa

Kotihoidon tueksi Stellalla on tarjota Suomen käytetyin turvapuhelin sekä edistyksellinen terveysteknologiaa hyödyntävä Läsnäolopalvelu.

Stellan turvapuhelinta käyttää yli 40 000 asiakasta yli 180 kunnassa ympäri Suomen. Turvapuhelimella saa vuoden kaikkina päivinä kellon ympäri yhteyden Stellan omaan hälytyskeskukseen, joka lähettää soittajalle tarvittaessa apua paikalle. Auttaja voi olla esimerkiksi kunnan kotihoidon työntekijä tai Stellan oma turva-auttaja. Lue lisää Stellan sertifioidusta hälytyskeskuksesta »

Stellan Läsnäolopalvelu kerää terveysteknologian avulla vuorokauden ympäri tietoutta asiakkaan terveydestä ja antaa häntä hoitavalle henkilökunnalle mahdollisuuden huomata terveydentilan muutokset tavallista aiemmin ja jopa ennalta. Läsnäolopalveluun kuuluu myös turvapuhelimena toimiva paikantava turvakello. Läsnäolopalvelua käytetään kotihoidossa muun muassa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä, Liedossa ja Siun sote -kuntayhtymässä Pohjois-Karjalassa. Lue lisää Stellan Läsnäolopalvelusta »

Ota yhteyttä!

Jätä soittopyyntö

Onko mielessä kysymyksiä tai voimmeko auttaa? Jätä yhteystietosi, niin palaamme asiaan!

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen saa omassa verotuksessa ilmoittamalla tiedot kustannuksista verottajalle. Vähennyksen saa verokortilla tai veronpalautuksena. Vähennyksen enimmäismäärä vuonna 2018 on 2400 € henkilöä kohden ja omavastuu 100 €. Suurimman vähennyksen saa, kun vähennyskelpoinen laskutus on vuodessa 5000 €.

Siivousvälineet ja -aineet

Siivousvälineet: Imuri, lattiamoppi, siivousliinoja, wc-harja, tiskiharja/pesusieni ja kylpyhuonepesin/pesuharja.
Siivousaineet: Puhdistusaineet: Yleispuhdistusaine, astianpesuaine, kylpyhuoneen puhdistusaine ja wc:n puhdistusaine.